Pitäisikö kirkossa siunata myös avioliitostaan eroavat?

• Helsingin Sanomissa kirjoitettiin:
  • Lars ja Katarina, ruotsalainen aviopari, erosivat kirkossa. Papin edessä he luovuttivat vihkisormuksensa ja saivat siunauksen. Hetken vakavuus liikutti kaikkia. Tilaisuudesta on nyt kulunut vuosi. Lars ja Katarina iloitsevat siitä, että he päättivät erota lähes ainutlaatuisella tavalla, joka ilmaisi selvästi siirtymisen elämän yhdestä vaiheesta toiseen. Osanottajien saapuessa pieni kirkko oli pimeänä. Tulijat sytyttivät kynttilöitä valaistakseen tilan ja luodakseen siihen lämpöä. Joku sattui painamaan väärää nappulaa, ja kirkonkellot alkoivat soida. Se ei kuulunut suunnitelmiin, mutta kellojen malminen sointi vaiensi ja rauhoitti kaikki.
  • Eropari oli juhlapukeissa. Heidän ympärillään olivat lapset sekä Anita, yhteisesti todistajaksi valittu ystävä. Katarina ja Lars polvistuivat alttarille hetken vakavoittamina. Bo, pappi ja ystävä, oli pukeutunut liturgiseen asuun. "Minä, Katarina, luovutan täten sinulle takaisin sormukseni." "Minä, Lars, luovutan täten sinulle takaisin sormukseni." Siinä kaikki: avioero ei ollut enää pelkkä sana, vaan elävää todellisuutta. Suru, ero, huojennus - ne kaikki olivat mukana ruumiin liikkeissä, kun pari luovutti takaisin esineen, sormuksen, johon käsi oli 25 vuodessa tottunut. Katarina itki, Lars itki, lapset itkivät, Anita itki. Koko seremonia mahtui käsien kohtaamiseen ja erkanemiseen. Pappi julisti heidät eronneiksi. "Jumalan siunausta teidän jatkuvalle ystävyydellenne ja jatkuvalle vanhemmuudellenne."
• Ruotsin kirkolla on olemassa yksinkertainen avioeroseremonia. Silti vain harvat tiesivät siitä, ja kun se tuli julkisuuteen, se herätti paljon kiistaa. Seremonia on ei varsinaisesti kuulu kirkkokäsikirjaan, mutta on julkaistu sen liitteenä.
• Onko tällainen seremonia mielestäsi viisas? Pitäisikö Suomenkin kirkossa olla jotain vastaavaa? Perustele mielipiteesi?