Jumalan olemassaolon filosofinen todistaminen
- Viime aikojen uskonnonfilosofisessa keskustelussa on yleensä hyväksytty se ajatus,
ettei Jumalan olemassaoloa voi tieteellisesti todistaa eikä kieltää, vaikka sen puolesta ja
sitä vastaan voidaan esittää rationaalisia perusteita. Entisaikaan järjen mahdollisuuksiin luotettiin
enemmän kuin nykyään. Jumalan olemassaolon puolesta kehiteltiin todistuksia.
- 1900-luvun monet merkittävät ajattelijat (esim. Paul Tillich) ovat sanoneet, että koko puhe
Jumalan olemassaolosta on hyvin ongelmallista, koska Jumalan olemassaolon täytyy olla
aivan muuta kuin olioiden olemassaolo.
- Uusimmassa keskustelussa on painotettu (esim.
D. Z. Phillips), että usko Jumalaan ei
merkitse yhden lisäolion näkemistä maailmassa, vaan kaiken näkemistä Jumalan
todellisuudesta käsin. Kysymyksessä ei ole tosiasiatiedon lisääntyminen, vaan jo
olemassa olevia
tosiasioita koskevan ymmärryksen lisääntyminen. Jumalan todellisuuden näkeminen ei merkitse
muutosta nähtyjen tosiasioiden määrässä vaan niiden laadussa. Koko elämässä nähdään uusi
merkitys.
- Erittäin harva ihminen löytää Jumalan
teoreettisten pohdintojen avulla.
- Jumala pikemminkin opitaan ostensiivisesti
(eli osoittamalla jotain tai antamalla esimerkki sen sijaan, että määritellään asian tai olion olemus).
Lapsi oppii värit, kun hänelle kerrotaan, mitkä asiat ovat sinisiä ja
mitkä punaisia. Jumala taas tunnistetaan, kun ihminen saa vihjeen siitä,
mlllaisissa elämäntilanteissa on kyse Jumalan läsnäolosta.