Piispa Juha Pihkalan ajatuksia kirjassa Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta
Maan yllä kaareutuu valtaisa puolipallo, jonka reunat nojaavat horisonttiin.
Maa
on litteä tai hiukan kupera levy, jota horisonttiin rajoittuva
valtameri ympäröi.
Aurinko,
kuu ja tähdet ovat kiinni taivaankannessa, ja niiden nousu ja lasku
johtuvat joko niiden omista liikkeistä tai taivaanpallon liikkeistä.
Maa
on maailman keskipiste ja pysyy paikallaan.
Taivas näyttää olevan kiinteä holvi tai puolipallo, jonka päällä on vettä.
Vanhassa testamentissa on kuitenkin heijastumia (Job 26:7 ja Sananl. 8:27) myös uudemmista näkemyksistä, nimittäin kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan orastavan tieteellisestä maailmanmallista noin 500-luvulta eKr.
Uudessa testamentissa on hyvin niukasti sellaisia kohtia, joista voidaan päätellä, millainen on ollut kirjoittajien kosmologia.
Raamattuun ei sisälly vain yhtä ja yhtenäistä, yhdenlaisista "tosiasioista" koottua mallia maailman rakenteesta, vaan useampia malleja. Maailma tai maailman syntyminen kuvataan niissä eri tavoin. Tämän voi helposti havaita esimerkiksi vertailemalla toisiinsa jaksoja 1. Moos. 1:1-2:3 ja 1. Moos. 2:4-25.
Asian ydin ei Raamatun kirjoittajien mielestä ole ollut näissä "luonnontieteellisissä tosiasioissa". Ne ovat tavallaan taulun kehyksiä.
Nykyaikainen evoluutioteoria ei luonnontieteellisenä selitysmallina ole ristiriidassa luomisuskon kanssa. Sen pohjalta voidaan yksinkertaisesti sanoa: "Tällä hetkellä näyttää siltä, että Jumala on tehnyt sen tuolla tavoin." Tärkeintä ei ole, miten maailma on syntynyt, vaan että hän on sen tehnyt.
Toisaalta tiede on monien ihmisten ajatuksissa saavuttanut lähes jumalallisen aseman. On syntynyt niin sanottua tieteisuskoa. Uskotaan, että ihminen vielä keksii ratkaisun kaikkiin niihin kärsimystä ja ahdistusta aiheuttavien yksilöllisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin, jotka nyt ovat ratkaisematta.
Ihmistieteistä kristillisen uskon kannalta haastavimpia ovat neurotieteiden siivittämä psykologinen antropologia ja historiatiede.
Raamattu sisältää valtavan määrän vuosituhansien aikana kertynyttä ihmistuntemusta ja psykologisesti osuvaa ihmiskuvausta. Raamatussa ei ole vaikkapa yhtä yhtenäistä psykologista kuvausta ihmisestä eikä yhtä tällaisen kuvauksen takana olevaa "tieteellistä" teoriaa ihmisestä, tieteellistä ihmiskäsitystä. Raamatun ihmiskuva on itse hyvin avoin vuorovaikutukselle eri aikojen ihmiskäsitysten kanssa. Tästä on paljon esimerkkejä Raamatun sisällä. Jos Paavali eläisi nyt, hän saattaisi hyvinkin tuntea suurta mielenkiintoa erilaisia syvyyspsykologisia ihmistulkintoja kohtaan ja varmasti löytäisi niistä aineksia, jotka ovat uskon kannalta merkityksellisiä.
Historian tutkimus on osoittautunut ongelmalliseksi sellaiselle käsitykselle Raamatusta, jonka mukaan kaikkien siinä esitettyjen historiaa koskevien tosiasiaväitteiden on oltava virheettömiä ja ehdottomasti tosia, koska Raamattu on Jumalan sanaa. Historiallinen totuus joudutaan usein kaivamaan monen kiven alta ja että se, mikä aluksi näyttää todella, ei sitä ehkä olekaan. Joistakin Raamatun tapahtumista esimerkiksi tiedetään nyt enemmän kuin aikaisemmin, enemmän kuin on itse tekstissä. Joskus taas tekstiin näyttää sisältyvän enemmän kuin muiden lähteiden mukaan "todellisuudessa" on tapahtunut. Uskon kannalta tämä ei ole niin kohtalokasta kuin joskus on annettu ymmärtää.