Kun päiväkodissa paljastui, että muilla oli hienommat lelut

• Luetaan seuraava kertomus:
  • Pysähdyin kauppakeskuksessa lelukaupan eteen. En ole enää leikki-iässä, mutta edelleen fiilistelen kiehtovimpia leluja. Jos olisin saanut jonkin sellaisen lapsena omakseni, olisin ollut korkeimmassa pikkupoikien taivaassa.
    Lelukaupasta tuli nuori äiti, joka oli liikkeellä viisivuotiaansa kanssa.
    Kysyin, oliko synttärit tulossa. Ei kuulemma ollut, vaan oli pitänyt vain hankkia lelupäivälelu.
    Ihmettelin sitä sanaa, "lelupäivälelu".
    Äiti selitti, että pojalle oli tullut lelupäivänä paha mieli, kun hän oli ottanut mukaan melko kohtuuhintaisen suosikkilelunsa, mutta kukaan ei kaveri ei välittänyt leikkiä sillä. 
    - Nyt sitten ostettiin sellainen mikä kelpaa kavereillekin. On vähän kallis, mutta eipähän pääse pojalla itku kotiin tultaessa. Sovittiin, että tällä ei sitten kotona leikitäkään. Pysyy ehjänä lelupäivään. Käytetään vain siellä.
• Keskustelukysymyksiä:
  • Tekikö äiti juuri niin kuin piti tehdä vai olisiko ollut parasta sanoa pojalle, että pitää vain opetella kestämään. Olisiko pitänyt lähettää opettajalle viestiä, ettei lelupäiviä enää vietettäisi? Vai mikä olisi ollut hyvä toimintatapa? - Perustele.

• Teeman "Oikeudenmukaisuus" (45 - 90 min) virikemateriaaliin
• Teeman "Kouluelämä" (45 - 90 min) virikemateriaaliin
• Teeman "Kiusaaminen" (45 - 90 min) virikemateriaaliin

Kertomus © Arto Köykkä