Syntiinlankeemuskertomus

Näkökulmia syntiinlankeemusvertaukseen

Viettelijänä on käärme.
- Käärme on tavallinen luontokappale, osa luotua maailmaa. Ihmisen viettelijänä se on hyvin vähäpätöinen olento, ei mikään demonisen pahan tai saatanan symboli. Lankeemusvertaus ei esitä syntiä suurena myyttisenä alkeisvoimien välisenä taisteluna, vaan kysymys on yksinkertaisesti ihmisestä ja hänen syyllisyydestään, ei mistään sen isommasta eikä pienemmästä asiasta.
Käärme sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?"
- Jo kertomuksen ensimmäisissä vuorosanoissa on tahallinen väärintulkinta. Juuri näinhän Jumala ei ole missään sanonut. Jumala on kieltänyt syömästä vain hyvän ja pahan tiedon puusta.
Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'"
- Myös nainen vääristelee Jumalan sanoja. Jumala ei kieltänyt koskemasta hedelmään. Kertomus lähtee pienistä epätarkkuuksista liikkeelle. Kahdet vuorosanat ja Jumalan puhetta on vääristelty jo kaksi kertaa.
Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."
- Käärme ikään kuin siirtyy tarkastelemaan asioita objektiivisesti. Ei enää olla Jumalan käskyn puhuteltavana vaan katsellaan asioita vähän ulkopuolelta. Käärme tarjoaa ihmiselle mahdollisuutta nousta oman asemansa yläpuolelle. Se ei varsinaisesti valehtele eikä myöskään pakota syömään, se vain antaa virikkeen josta ihminen tekee itsenäiset johtopäätöksensä.
Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.
- Käärme katoaa näyttämöltä ja ihminen jää yksin. Itse lankeemus on kuvattu niin yksinkertaisesti kuin mahdollista. Ukkonen ei jyrise, taivas ei salamoi. Ihminen vain ottaa ja syö ihan arkipäiväisesti ja luonnollisesti. Hedelmä tuntuu hyvältä ja kauniilta ja ymmärrystä tuottavalta. Miestä ei liioin tarvitse taivutella, sillä hän ei kysele mitään.
Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen.
- Käärmeen lupaus silmien avautumisesta toteutuu kuin toteutuukin. Ihminen ei ala tuntea hengellistä hätää, vaan ensimmäiseksi hän reagoi uuteen tilanteeseen tuntemalla häpeää oman ruumiinsa alastomuudesta.
Mies ja nainen pakenevat ja syyttelevät muita kuin itseään.
- Häpeä laajenee ihmissuhteesta jumalasuhteeseen. Synnintekijöillä ei ole keskinäistä solidaarisuutta, vaan synti päinvastoin erottaa heidät toisistaan. Nainen syyttää käärmettä ja mies naista ja ottaa Jumalankin mukaan sanoessaan: "Nainen, jonka sinä annoit minulle."
Käärmeen rangaistus
- Käärmeen saama rangaistus muistuttaa siitä loputtomasta taistelusta, jossa ihminen kohtaa elämänsä keskellä vaikuttavan pahan. Käärme on viisaasti valittu symboli, sillä on vaikea kuvitella eläintä, jota ihmiset sekä inhoaisivat että pelkäisivät yhtä paljon.
Ihmisen saama rangaistus
- Ihmiselle annettu rangaistus on inhimillisen ahdistuksen koko summa. Se yltää lasten saamisen vaikeudesta siihen ankaraan ponnisteluun, johon ihmisen on suostuttava elättääkseen itsensä ja perheensä. Työ sinänsä ei ole synnistä seuraava rangaistus, vaan rangaistusta on ainoastaan sen ylenmääräinen vaikeus. Puhe kuolemasta on vaikeasti tulkittava kohta ja vie mutkikkaisiin teologisiin pohdiskeluihin, jotka jäävät rippikouluopetuksen ulkopuolelle. Aimo T. Nikolainen sanoo kuitenkin, että yksityistä ihmistä ei ole Raamatussa alkuaankaan luotu kuolemattomaksi. Kyse on lähinnä siitä, että rajallisuuden ja kuolevaisuuden tuska alkaa varjostaa ihmisen koko elämää.
Jumala vaatettaa ihmisen
- Tosin kuin ehkä voisi olettaa, Jumala ei käy väittämään vastaan nähdessään ihmisen häpeävän alastomuuttaan. Hän päinvastoin hyväksyy langenneen ihmisen ja vaatettaa itse hänet.
Ihminen karkotetaan paratiisista
- Ihmisen asema on nyt peruuttamattomasti muuttunut. Poissa on Jumalaa kohtaan tunnettu kuuliaisuus ja sijaan on tullut kyky erottaa hyvä ja paha toisistaan. Tämä antaa hänelle mahdollisuuden ylpeyteen ja omien kykyjensä yliarviointiin. Niinpä Jumala karkottaa ihmisen paratiisista ja sulkee häneltä paluuportit.