Armonvakuutus ja ehdoton synninpäästö
Professori Pentti Lempiäinen arvostelee (Teologinen aikakauskirja 6/1998)
sitä käytäntöä, että jumalanpalveluksen alussa julistetaan ehdoton synninpäästö
armonvakuutuksen sijasta. Hänen mukaansa tapa on vastoin kristikunnan yleistä traditiota.
Lisäksi se vie Jumalan luetulta ja julistetulta sanalta ja ehtoolliselta niille kuuluvan aseman
anteeksiantamuksen välittämisen kanavina:
- Kristikunnan alkuvuosisatoina ei tunnettu yksityistä eikä yhteistä rippiä näiden sanojen nykyisessä
merkityksessä. Tämän on yksiselitteisesti osoittanut sekä Raamatun, dogmihistorian että
liturgiikan tutkimus. Erityisen perusteellisesti asiaa selvitti saksalainen katolinen professori
Bernhard Poschmann 1920- ja 1930-luvulla liki kymmenessä laajassa teoksessaan. Niihin on
myöhemmillä tutkijoilla ollut hyvin vähän lisättävää.
Ne Raamatun kohdat, joihin ripin perusteena tavallisesti vedotaan (Matt. 16:18-19, 18:18, Joh.
20:21-23), liittyvät alkuaan seurakuntakurin ylläpitoon, eikä niillä sinänsä ole mitään tekemistä
yksityisen tai yhteisen ripin kanssa. Absoluutio puolestaan tarkoitti seurakunnan
ehtoollisyhteydestä jonkin törkeän synnin takia erotetun ottamista siihen takaisin. Pitkään oli
erimielisyyttä siitä, voidaanko tällainen rekonsiliaatio sallia samalle henkilölle kuin korkeintaan
yhden kerran.
Sielunhoidollinen yksityisrippi syntyi vasta 500-luvun puolivälissä iiriläis-kelttiläisissä luostareissa.
Itäisessä kristikunnassa se lienee toistasataa vuotta vanhempi. Manner-Eurooppaan yksityisrippi
levisi Brittein saarilta lähetystyön mukana 600-800-luvuilla. Absoluutiota ei uudessa ripin
muodossa enää käsitetty seurakunnan yhteyteen takaisin ottamiseksi, mutta ei liioin
sakramentaaliseksi anteeksiantamuksen julistamiseksi. Siksi se oli muodoltaan toivotus tai
rukous.
Muutos tapahtui ilmeisesti 1100-luvulla, jolloin toivotuksen rinnalle alkoi tulla synnit
anteeksijulistava ego te absolvo -muoto. Näiden kahden muodon yhdistämistä perusteli esim.
Bonaventura (k. 1274) sillä, että toivotus ilmaisee papin menevän esirukoilijana Jumalan eteen
anomaan armoa ripittäytyjälle. Sieltä hän palaa "esimiehen ja tuomarin asemassa" julistamaan
synninpäästön.
- Sanonta, jonka mukaan pappi jumalanpalveluksessa julistaisi synnit anteeksi "Herramme
Jeesuksen Kristuksen käskystä ja hänen valtuuttamanaan ... ", on hölynpölyä. Missään Uuden
testamentin kohdassa Jeesus ei käske julistamaan syntejä anteeksi ja vielä vähemmän suurelle
joukolle yhtäaikaisesti. Jos "valtuutuksen" tällaiseen katsotaan sisältyvän tämän artikkelin alussa
mainittuihin kolmeen evankeliumin kohtaan, niin siinäkin isketään kirves kiveen, sillä niillä ei ole
mitään tekemistä yhteisen eikä edes yksityisen sielunhoidollisen ripin kanssa. Näin ollen koko
sanonta merkitsee Raamatun väärinkäyttöä ja seurakuntalaisten opetuksellista huijaamista.