Joosefin veljet ja isä tulevat Egyptiin: 1. Moos. 43 - 48
Nälänhätä oli Kanaaninmaassa kova.
Kun Egyptistä tuotu vilja oli loppunut, Jaakob sanoi pojilleen: "Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää."
Juuda vastasi: "Se mies antoi meille ankaran määräyksen, ettemme saa astua hänen eteensä, ellei veljemme ole mukanamme.
Me lähdemme kyllä Egyptiin ostamaan sinulle syötävää, jos annat veljemme tulla mukaan,
mutta jos et aio päästää häntä, me emme lähde sinne, sillä se mies sanoi meille: 'Ette saa astua minun eteeni, ellei veljenne ole mukananne.'"
Isä sanoi: "Miksi te onnettomat menitte kertomaan hänelle, että teillä on vielä yksi veli?"
He vastasivat: "Se mies uteli kaikenlaista meistä ja suvustamme ja kysyi: 'Vieläkö isänne elää? Onko teillä vielä muita veljiä?' Me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat. Mistä me saatoimme tietää, että hän käskisi meidän viedä sinne Benjaminin?"
Juuda sanoi isälleen Israelille: "Päästä poika minun mukaani, niin me lähdemme matkaan. Vain sillä tavoin me voimme kaikki pysyä hengissä, me sekä vaimomme ja lapsemme.
Minä otan itse vastatakseni hänestä, minut voit vaatia tilille hänen hengestään. Jos en tuo häntä takaisin tänne sinun luoksesi, minä olen aina oleva sinun edessäsi syyllinen.
Jollemme olisi näin vitkastelleet, olisimme ehtineet käydä siellä jo kaksikin kertaa."
Heidän isänsä Israel sanoi: "Tehkää sitten niin, mutta ottakaa säkkeihinne tämän maan parhaita tuotteita ja viekää ne sille miehelle: hiukan balsamia, hiukan hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipähkinöitä ja manteleita.
Ottakaa mukaanne kaksinkertainen määrä hopeaa, niin että voitte palauttaa sen hopean, joka oli pantu säkkienne suulle. Ehkä se oli joutunut sinne vahingossa.
Ottakaa siis veljenne mukaan ja menkää takaisin.
Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä, kun joudutte sen miehen eteen, niin että hän päästää Simeonin ja myös Benjaminin lähtemään kanssanne. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin."
Miehet kokosivat lahjansa, ottivat kaksinkertaisen määrän hopeaa ja lähtivät Egyptiin Benjamin mukanaan. Siellä he astuivat Joosefin eteen.
Joosef näki Benjaminin heidän joukossaan ja sanoi taloutensa hoitajalle: "Vie nuo miehet minun talooni, ota karjasta teuras ja valmista se ruoaksi, sillä he aterioivat päivällä minun kanssani."
Mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.
Kun veljet huomasivat, että heitä vietiin Joosefin taloon, he pelästyivät ja sanoivat: "Meidät on varmaan tuotu tänne sen hopean takia, joka viime kerralla oli joutunut takaisin säkkeihimme, ja nyt he kai hyökkäävät kimppuumme, ottavat meidät orjiksi ja vievät aasimme."
Kun tultiin talon portille, he menivät Joosefin taloutta hoitavan miehen luo ja sanoivat hänelle:
"Suo anteeksi, että vaivaamme sinua, herra. Me olemme käyneet täällä kerran aikaisemminkin viljaa ostamassa,
ja kun tulimme yöpymispaikkaan ja avasimme säkkimme, jokainen meistä löysi hopeansa täysimääräisenä säkkinsä suulta. Sen me olemme nyt tuoneet takaisin,
ja meillä on vielä lisää hopeaa viljan ostamista varten. Emme tiedä, kuka oli pannut hopean säkkeihimme."
Taloudenhoitaja vastasi: "Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut." Ja hän toi Simeonin heidän luokseen.
Sitten mies vei heidät sisälle taloon, toi heille vettä, että he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan, ja antoi rehua heidän aaseilleen.
Odottaessaan Joosefia, jonka piti saapua keskipäivällä, he ottivat esiin lahjansa, sillä he olivat kuulleet, että he saisivat aterioida siellä.
Kun Joosef tuli taloon, he veivät hänelle lahjat ja lankesivat maahan hänen eteensä.
Joosef tervehti heitä ja kysyi: "Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vielä?"
He vastasivat: "Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa." Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen.
Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: "Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?" Ja hän sanoi: "Jumala siunatkoon sinua, poika!"
Sitten Joosef poistui kiireesti, sillä nähdessään veljensä Benjaminin hän liikuttui niin, että hänen oli vaikea pidättää itkuaan. Hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä.
Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhalliseksi ja sanoi: "Tuokaa ruoka sisään."
Ja ruokaa tuotiin erikseen hänelle, erikseen veljille ja erikseen niille egyptiläisille, jotka söivät hänen luonaan, sillä egyptiläiset eivät aterioi heprealaisten kanssa; se on egyptiläisistä sopimatonta.
Veljet sijoitettiin istumaan Joosefia vastapäätä, ikäjärjestyksessä, vanhin ensimmäiselle sijalle ja nuorin viimeiselle. Veljekset katselivat ihmeissään toisiaan.
Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat.
Hopeamalja Benjaminin säkissä
Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: "Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pystyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun.
Mutta nuorimman miehen säkin suuhun sinun on pantava minun hopeamaljani ja lisäksi se hopea, joka hänellä oli viljan ostoa varten." Ja mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.
Aamunkoitteessa miesten annettiin lähteä matkaan aaseineen.
Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: "Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: 'Miksi olette palkinneet hyvän pahalla?
Teillähän on mukananne se malja, josta herrani juo ja jonka avulla hän näkee tulevat tapahtumat. Kovin pahasti olette tehneet!'"
Kun mies tavoitti heidät, hän sanoi heille niin kuin oli käsketty.
He vastasivat: "Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista!
Sen hopeankin, jonka aikaisemmin löysimme säkkiemme suusta, me toimme sinulle Kanaaninmaasta takaisin. Miten me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa isäntäsi talosta?
Jos malja löytyy joltakulta meistä, hän olkoon kuoleman oma, ja muista tulkoon herramme orjia!"
Mies sanoi: "Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjakseni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta."
Veljekset laskivat säkkinsä kiireesti maahan ja avasivat ne.
Mies tutki ne aloittaen vanhimmasta veljestä ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä.
Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.
Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan.
Joosef sanoi heille: "Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat."
Juuda vastasi: "Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut."
Mutta Joosef sanoi: "Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo."
Juuda anoo armoa Benjaminille
Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi:
"Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun - sinä, joka olet kuin farao.
Sinä itse kysyit meiltä: 'Onko teillä isää tai veljeä?'
Ja me sanoimme sinulle: 'Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.'
Sinä sanoit meille: 'Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.'
Ja me sanoimme sinulle: 'Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.'
Silloin sinä sanoit meille: 'Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.'
"Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällemme, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut.
Kun hän sitten kerran sanoi: 'Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää',
me vastasimme: 'Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.'
Niin isämme sanoi meille: 'Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa.
Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä.
Jos te nyt viette tämän toisenkin pois luotani ja hänelle sattuu onnettomuus, te syöksette minut, harmaapään, murheen murtamana tuonelaan.'
"Jos minä nyt palaan isäni luo ja hän näkee, ettei minulla ole mukanani tätä poikaa, johon hän on koko sydämestään kiintynyt,
niin suru vie hänet hautaan. Silloin me olemme syösseet vanhan isämme tuonelaan.
Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: 'Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syyllinen sinun edessäsi.'
Salli siis minun jäädä pojan sijasta sinun orjaksesi, herra, ja anna pojan mennä kotiin veljiensä mukana.
Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä? En voisi katsella sitä murhetta, joka tulee isäni osaksi."
Joosef ilmaisee itsensä
Nyt Joosef ei enää jaksanut hillitä itseään. Koska paikalla oli paljon palvelusväkeä, hän huusi: "Pois täältä kaikki!" Niinpä ketään vierasta ei ollut läsnä, kun Joosef kertoi veljilleen, kuka hän oli.
Hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen.
Joosef sanoi veljilleen: "Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?" Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään.
Joosef sanoi veljilleen: "Tulkaa tänne minun luokseni." He astuivat lähemmäksi, ja hän sanoi:
"Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin.
Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä.
Nälkä on nyt jo kaksi vuotta vallinnut kaikkialla, ja edessä on vielä viisi vuotta, joina ei kynnetä peltoa eikä korjata satoa.
Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat.
Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi.
"Menkää nyt kiireesti isäni luo ja sanokaa hänelle: 'Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule viipymättä tänne minun luokseni,
niin saatte asua minun lähelläni Gosenin maakunnassa, sinä, poikasi ja heidän lapsensa. Te saatte tuoda tänne lampaanne, vuohenne, nautakarjanne ja kaiken muun teille kuuluvan.
Minä huolehdin sinun elatuksestasi, niin ettet sinä eikä sinun perheesi tai kukaan muukaan väestäsi jää puutteeseen, sillä nälkävuosia on vielä viisi jäljellä.'
Näettehän omin silmin, ja veljeni Benjamin näkee, että minä itse puhun teille.
Kertokaa vielä isälleni, miten korkeassa asemassa minä olen Egyptissä ja mitä kaikkea olette nähneet, ja tuokaa isä kiireesti tänne."
Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki.
Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan.
Kun tieto Joosefin veljien saapumisesta tuli faraon hoviin, se oli mieleen faraolle ja hänen hovimiehilleen.
Farao sanoi Joosefille: "Sano veljillesi näin: 'Kuormatkaa juhtanne ja lähtekää Kanaaninmaahan.
Tuokaa sieltä isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille parasta, mitä Egyptistä löytyy, ja te saatte yllin kyllin nauttia maan antimista.'
Saat myös sanoa heille näin: 'Ottakaa Egyptistä vaunuja mukaanne vaimojanne ja lapsianne varten, käykää hakemassa isänne ja palatkaa tänne.
Älkää olko huolissanne tavaroista, sillä teille kuuluu kaikki, mikä Egyptissä on parasta.'"
Jaakobin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon lupauksen mukaisesti sekä evästä matkaa varten.
Hän antoi heille kaikille uudet juhlavaatteet, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa sekeliä hopeaa ja viisi uutta pukua.
Lisäksi hän lähetti isälleen kymmenen Egyptin parhailla tuotteilla kuormattua aasia sekä kymmenen aasintammaa, joilla oli kuormanaan viljaa, leipää ja muuta matkaevästä.
Sitten hän päästi veljensä lähtemään ja sanoi heille: "Älkää riidelkö matkalla."
Jaakob ja hänen sukunsa muuttavat Egyptiin
Joosefin veljet lähtivät Egyptistä ja saapuivat Kanaaninmaahan isänsä Jaakobin luo.
He kertoivat hänelle: "Joosef on elossa! Hän on koko Egyptin maan valtias!" Mutta Jaakobin mieli oli turtunut eikä hän uskonut heitä.
Vasta kun he kertoivat kaiken, mitä Joosef oli heille sanonut, ja kun Jaakob näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä hakemaan, hänen henkensä elpyi.
Hän sanoi: "Se on sittenkin totta! Poikani Joosef elää! Minä lähden Egyptiin, että saan nähdä hänet ennen kuin kuolen."
Niin Israel lähti liikkeelle ja otti mukaan kaiken väkensä ja omaisuutensa. Kun hän saapui Beersebaan, hän uhrasi teurasuhreja isänsä Iisakin Jumalalle.
Yöllä Jumala sanoi Israelille näyssä: "Jaakob, Jaakob!" Hän vastasi: "Tässä olen."
Jumala sanoi: "Minä olen Jumala, isäsi Jumala. Älä pelkää lähteä Egyptiin, minä teen sinusta siellä suuren kansan.
Minä itse tulen sinun mukanasi Egyptiin ja tuon sinut sieltä myös takaisin. Ja Joosef on painava sinun silmäsi kiinni."
Jaakob lähti Beersebasta, ja hänen poikansa kuljettivat hänet sekä lapsensa ja vaimonsa Egyptiin niillä vaunuilla, jotka farao oli lähettänyt noutamaan häntä.
He ottivat karjansa ja kaiken muun omaisuutensa, jonka olivat Kanaaninmaassa hankkineet, ja niin Jaakob ja koko hänen sukunsa tulivat Egyptiin.
Jaakob vei kaikki poikansa ja pojanpoikansa, tyttärensä ja poikiensa tyttäret, koko sukunsa mukanaan Egyptiin.
Nämä ovat Egyptiin tulleiden israelilaisten, Jaakobin jälkeläisten, nimet: Jaakobin esikoinen oli Ruuben,
ja Ruubenin pojat olivat Henok, Pallu, Hesron ja Karmi.
Simeonin pojat olivat Jemuel, Jamin, Ohad, Jakin, Sohar ja Saul, jonka äiti oli kanaanilainen.
Leevin pojat olivat Gerson, Kehat ja Merari.
Juudan pojat olivat Er, Onan, Sela, Peres ja Serah. Er ja Onan olivat kuolleet Kanaaninmaassa. Peresin pojat olivat Hesron ja Hamul.
Isaskarin pojat olivat Tola, Puvva, Jasub ja Simron.
Sebulonin pojat olivat Sered, Elon ja Jahleel.
Tässä olivat Lean pojat, jotka hän oli synnyttänyt Jaakobille Mesopotamiassa, ja näiden poikien pojat. Mesopotamiassa Lealle oli syntynyt myös tytär Dina. Näitä Jaakobin jälkeläisiä, poikia ja tyttäriä, oli kolmekymmentäkolme.
Gadin pojat olivat Sifjon, Haggi, Suni, Esbon, Eri, Arodi ja Areli.
Asserin pojat olivat Jimna, Jisva, Jisvi ja Beria, ja heillä oli sisar Sera. Berian pojat olivat Heber ja Malkiel.
Näiden kuudentoista Jaakobin jälkeläisen kantaäiti oli Silpa, jonka Laban oli antanut orjattareksi tyttärelleen Lealle.
Jaakobin vaimon Raakelin pojat olivat Joosef ja Benjamin.
Joosefille syntyivät Egyptissä pojat Manasse ja Efraim, ja heidät synnytti Asenat, Onin papin Poti-Feran tytär.
Benjaminin pojat olivat Bela, Beker, Asbel, Gera, Naaman, Ehi, Ros, Muppim, Huppim ja Ard.
Näitä Jaakobille syntyneitä jälkeläisiä, joiden kantaäiti oli Raakel, oli neljätoista.
Danin poika oli Husim.
Naftalin pojat olivat Jahseel, Guni, Jeser ja Sillem.
Näiden seitsemän Jaakobin jälkeläisen kantaäiti oli Bilha, jonka Laban oli antanut orjattareksi tyttärelleen Raakelille.
Jaakobin jälkeläisiä, jotka tulivat hänen mukanaan Egyptiin, oli kaikkiaan kuusikymmentäkuusi henkeä, ja vielä lisäksi hänen poikiensa vaimot.
Joosefin poikia, jotka olivat syntyneet hänelle Egyptissä, oli kaksi. Näin oli Jaakobin sukuun kuuluvia tullut Egyptiin kaikkiaan seitsemänkymmentä henkeä.
Jaakob lähetti Juudan edellään Joosefin luo ilmoittamaan heidän saapumisestaan Goseniin. Niin he tulivat Gosenin maakuntaan,
ja Joosef valjastutti vaununsa ja lähti sinne isäänsä Israelia vastaan. Heti kun hän näki Jaakobin, hän riensi syleilemään häntä ja itki pitkään hänen olkaansa vasten.
Israel sanoi Joosefille: "Nyt voin kuolla rauhassa! Olen nähnyt sinut ja tiedän, että sinä olet elossa!"
Sitten Joosef sanoi veljilleen ja isänsä koko väelle: "Nyt minun täytyy palata faraon luo kertomaan, että veljeni ja isäni, jotka asuivat Kanaaninmaassa, ovat tulleet luokseni.
Sanon hänelle, että te olette paimenia, olette aina olleet karjankasvattajia ja olette nyt tuoneet tänne lampaanne, vuohenne, nautakarjanne ja kaiken muun omaisuutenne.
Kun sitten farao kutsuu teidät luokseen ja kysyy, mikä teidän ammattinne on,
niin sanokaa: 'Me, sinun palvelijasi, olemme olleet karjankasvattajia nuoruudestamme tähän päivään saakka, kuten esi-isämmekin.' Silloin saatte jäädä asumaan Goseniin, sillä egyptiläiset eivät siedä keskuudessaan paimentolaisia, joilla on lampaita ja vuohia."
Joosefin isä ja veljet faraon luona
Joosef meni faraon luo ja sanoi: "Isäni ja veljeni ovat tulleet tänne Kanaaninmaasta ja tuoneet mukanaan lampaansa, vuohensa, nautakarjansa ja koko muun omaisuutensa. He ovat nyt Gosenin maakunnassa."
Sitten hän otti mukaansa viisi veljeään ja vei heidät faraon eteen.
Farao kysyi hänen veljiltään: "Mikä on teidän ammattinne?" He vastasivat faraolle: "Me, sinun palvelijasi, olemme lammaspaimenia, kuten esi-isämmekin olivat."
He sanoivat vielä faraolle: "Me jouduimme tulemaan siirtolaisiksi tähän maahan, sillä lampaillamme ja vuohillamme ei ole Kanaaninmaassa syötävää, kun siellä on kova kuivuus. Sallithan, että me, sinun palvelijasi, asetumme asumaan Gosenin maakuntaan."
Farao sanoi Joosefille: "Isäsi ja veljesi ovat tulleet luoksesi.
Egyptin maa on sinulle avoinna, sijoita heidät asumaan maan parhaaseen osaan. He saavat asua Gosenin maakunnassa, ja jos heidän joukossaan on kyvykkäitä miehiä, niin pane heidät päällysmiehiksi huolehtimaan minun karjoistani."
Sitten Joosef haki isänsä ja toi hänet faraon eteen, ja Jaakob tervehti faraota toivottaen hänelle siunausta.
Farao kysyi Jaakobilta: "Paljonko sinulla on ikää?"
Jaakob vastasi: "Olen elänyt vaeltajan elämää satakolmekymmentä vuotta. Vähälukuiset ja onnettomat ovat elinvuoteni olleet, eikä niitä ole kertynyt minulle yhtä paljon kuin esi-isilleni heidän vaelluksensa aikana."
Sitten Jaakob hyvästeli faraon, toivotti hänelle siunausta ja lähti hänen luotaan.
Joosef sijoitti isänsä ja veljensä Egyptiin asumaan ja antoi heille maaomaisuutta maan parhaasta osasta, Ramseksen maakunnasta, kuten farao oli käskenyt.
Ja Joosef piti huolen isänsä ja veljiensä ja koko suvun elatuksesta antaen kullekin sen mukaan, montako ruokittavaa hänellä oli.
Joosef ostaa egyptiläiset faraon orjiksi
Missään ei ollut syötävää, sillä nälänhätä oli hyvin ankara, ja Egypti ja Kanaaninmaa olivat nääntymässä nälkään.
Joosef kokosi Egyptistä ja Kanaaninmaasta kaiken hopean maksuksi siitä viljasta, joka häneltä ostettiin, ja vei hopean faraon palatsiin.
Kun hopea oli loppunut Egyptistä ja Kanaaninmaasta, tulivat egyptiläiset Joosefin luo ja sanoivat: "Anna meille leipää! Pitääkö meidän kuolla sinun eteesi, nyt kun hopea on lopussa?"
Silloin Joosef vastasi: "Tuokaa tänne karjanne, niin minä annan teille syötävää eläimiänne vastaan, jos kerran hopeanne on lopussa."
He toivat karjansa Joosefille, ja hän antoi heille syötävää hevosten, lampaiden ja vuohien, nautakarjan ja aasien hinnalla. Näin hän sinä vuonna piti heidät hengissä ruoalla, jonka he saivat karjaansa vastaan.
Niin kului se vuosi. He tulivat hänen luokseen seuraavanakin vuonna ja sanoivat: "Herramme, sinä tiedät varmaan, että kaikki hopea on lopussa, ja myös meidän karjamme ja juhtamme ovat jo joutuneet sinun haltuusi. Meillä ei ole sinulle enää muuta tarjottavaa kuin ruumiimme ja peltomme.
Pitääkö meidän peltoinemme tuhoutua sinun edessäsi? Ota meidät ja meidän peltomme ja anna meille leipää, niin me tulemme faraon orjiksi, ja anna meille myös siemenviljaa. Näin me pysymme hengissä eivätkä pellot autioidu."
Niin Joosef osti koko Egyptin pellot faraolle, sillä kaikki egyptiläiset myivät hänelle peltonsa, kun nälkä oli käynyt heille ylivoimaiseksi. Näin koko maa tuli faraon omaksi.
Joosef teki kansasta faraon orjia kautta koko Egyptin maan.
Vain pappien peltoja hän ei ostanut, sillä papit saivat palkkansa faraolta ja pystyivät elämään häneltä saamillaan tuloilla. Siksi heidän ei tarvinnut myydä peltojaan.
Joosef sanoi kansalle: "Minä olen nyt ostanut teidät ja teidän peltonne faraolle. Tässä on teille siemenviljaa, kylväkää peltonne.
Mutta sadosta teidän on aina annettava viidesosa faraolle. Neljä viidesosaa siitä jääköön teille siemenviljaksi sekä ravinnoksi itsellenne, talonväellenne, vaimoillenne ja lapsillenne."
He sanoivat: "Sinä olet pitänyt meidät hengissä. Pidä meistä huolta edelleenkin, niin me olemme faraon orjia."
Ja Joosef sääti lain, joka vielä nytkin on voimassa Egyptissä, että faraolle oli annettava viidesosa sadosta. Vain pappien pellot eivät joutuneet faraon omistukseen.
Jaakobin pyyntö
Niin israelilaiset jäivät asumaan Egyptiin Gosenin maakuntaan ja kotiutuivat sinne. He olivat hedelmällisiä ja lisääntyivät runsaasti.
Jaakob asui Egyptissä seitsemäntoista vuotta, ja hän eli sadanneljänkymmenenseitsemän vuoden ikäiseksi.
Kun hän, Israel, tunsi kuolemansa lähestyvän, hän kutsui luokseen poikansa Joosefin ja sanoi hänelle: "Pyydän sinulta erästä asiaa, jolla voit osoittaa minulle rakkautesi ja uskollisuutesi. Kosketa minua nivusiin ja vanno, ettet hautaa minua Egyptiin.
Kun minä olen mennyt lepoon isieni luo, vie minun ruumiini pois Egyptistä ja pane minut isieni hautaan." Joosef vastasi: "Minä teen niin kuin pyydät."
Jaakob sanoi: "Vanno se minulle." Joosef vannoi, ja sitten Israel polvistui vuoteelleen ja rukoili kasvot päänalusta vasten.
| TEEMAN ALKU | Asiat | Taustat | Virikkeet | Raamattu | Hartaus | Toteutus | KOKONAISUUS | KAIKEN ALKU |