TEEMAKOKONAISUUDEN "SYNTI, SYYLLISYYS JA ARMO" (2 - 3 h)
perustoteutus
- Aloitetaan syntiinlankeemusvertauksella
- Johdanto
- Kirjoitetaan nykyaikaan sijoittuva tarina hyödyntäen
syntiinlankeemusvertauksessa olevia verbejä järjestyksessä kuulla, katsoa,
houkutella, ottaa, antaa, syödä, piiloutua, pelottaa, pettää.
- Kirjoitusvaiheen jälkeen opettaja toteaa, että vastaava kertomus on kirjoitettu jo
kauan sitten Raamattuun.
- Käsittely
- Luetaan Raamatun syntiinlankeemusvertaus.
- Jokainen oppilas voi lukea tekstin itsekseen, tai sitten se voidaan tehdä
vuorolukuna yhteen ääneen, niin että pojat lukevat Adamin ja tytöt Eevan
vuorosanat.
- Raamatunkertomus eritellään opettajan johdolla. Ensin oppilaat tutkivat, millaisten
vaiheiden kautta synti etenee ja sen jälkeen opettaja kommentoi tekstistä kohtia, jotka
jäävät helposti huomaamatta.
- Raamatun kertomuksen pohjalta käydään opetuskeskustelua.
- Syntiä ei pitäisi tulkita niinkään yksittäisiksi tekosynneiksi, vaan ihmistä hallitsevaksi
pahan kokonaisuudeksi, joka sitten ilmenee yksittäisinä tekoina ja tekemättä
jättämisinä. Synti näkyy myös yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutena ja hyvän
tekemättä jättämisenä.
- Syvennytään armoon
- Vaihtoehto 1
- Johdatteleva tehtävä
- Asian käsittely
- Leikkimielinen tehtävä johdattelee vakavaan opetuskeskusteluun, jonka oleellisia kohtia
ovat:
- Ihmiset vastaavat Jumalan kutsuun eri tavoin: toiset kasvavat siihen, toiset taas
löytävät uskon äkillisesti eli "tulevat uskoon".
- Usko on aina Jumalan työtä ja päivittäistä palaamista Jumalan armoon. Paremmaksi
se ei ihmistä tee.
- Pitkienkin harharetkien jälkeen ihminen voi palata rakastavan Jumalan luo.
- Vaihtoehto 2
- Mietitään elämän vaikeita asioista ja
niistä selviytymistä
- Jaetaan nuoret ryhmiin kerätään selviytymisohjeita
pahanolon varalle.
- Opetuskeskustelun aikana opettaja painottaa sitä, että kaikista tilanteista ei selvitä ihmisen
keinoilla.
- Ihmiselämän pahimmat ristiriidat voi voittaa vain jumalallisella anteeksiannolla.
- Ripissä ihminen rukoilee anteeksiantoa ja synnit julistetaan hänelle
anteeksiannetuiksi.
- Päätteeksi siirrytään käytännön sovellukseen.
- Rippikoululaiset kirjoittavat pienelle paperille jonkin asian, joka on pitkään painanut
mieltä. Lapusta kerrotaan, ettei sitä lueta kenellekään ja että kukaan ihminen ei saa ikinä
tietää mitä siihen paperiin on kirjoitettu.