• Teeman "Arviointi" taustatietoihin

Ajatuksia mittaamisesta, arvioinnista ja Jumalan salaisuuksista

On selvää, että jonkinlaista arviointia tarvitaan. On osattava lukea rippikoululaisten kasvoja ja eleitä ja vuorovaikutuksen määrää, jotta osaisimme kehittää rippikouluamme.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että elämäntapaamme vallitsee jonkinlainen analysoimisen tauti. Kun jotain merkittävää tapahtuu, on oltava aina  kertomassa mitä kukin on kokenut ja miten kokemuksensa jäsentäisi ja miten se pitäisi tulkita. Välillä tuntuu siltä, ettei yhtäkään kokemusta sallita ilman että se samalla puretaan.  Eihän autoakaan joka kerta pureta kun sillä on vähän ajettu. Senkö takia näitä purkutilaisuuksia on tavattu järjestää, että asiat eivät jäisi meitä vaivaamaan? Mutta jospa tarkoitus olisikin, että rippikoulussa syntyisi kysymyksiä, jotka kiusaisivat  koko leirin ajan ja vielä sen jälkeen ja koko elämän ajan ja että Jumala olisi meitä alati vaivaava kysymys ja pysyvä arvoitus.

Dostojevskin Karamazovin veljeksissä on kuuluisa suurinkvisiittorikohtaus, jossa Kristus ilmestyy inkvisition ajan Espanjassa, Sevillan kaupungissa. Hän ilmestyy toriväen keskelle. Ilman että hän sanoisi sanaakaan, kaikki tunnistavat hänet ja rientävät saamaan häneltä apua. Niin kuin satoja vuosia aiemmin, niin hänet otetaan nytkin kiinni. Keskellä yötä kirkon kardinaali ilmestyy hänen selliinsä ja kysyy ratkaisevan kysymyksen, miksi olet tullut meitä kiusaamaan.

Kouluajoiltani muistan yhden ainoan aamunavauksen. Se oli se kerta, kun uskonnon opettajamme kertoi tämän Dostojevskin kertomuksen. Hän päätti puheensa tähän viiltävään kysymykseen: miksi olet tullut meitä kiusaamaan?

Jospa Jumalan sanan tulisikin olla jotain sellaista mikä jää meitä kiusaamaan.

Mitäpä jos joskus annettaisiin ihmisen olla kaikessa rauhassa kokea asiat niin kuin kokevat, että meille riittäisi vain se, että teemme oman osuutemme hyvin, että meille jäisi vain jonkinlainen puhemiehen rooli, auttaisimme nuoria avaamaan tämän kanavan, kertoisimme muutamat yksinkertaiset käyttöohjeet ja käytöstavat, ja sitten kun havaitsisimme yhteyden syntyneen, kääntyisimme kohteliaasti ja hienotunteisesti pois ja luottaisimme, että ihminen ja Jumala kyllä osaavat asiansa ihan keskenään. Keskittyisimme enemmän uskon me-ulottuvuuden hoitamiseen ja jättäisimme minä-sinä-suhteen vaalimisen vähemmälle sen jälkeen, kun se on selvästi syntynyt.

Arto Köykän esitelmä

• Teeman "Arviointi" taustatietoihin